zoom out zoom in
Fin
Eng
Swe


Kioskedin globaali työyhteisö kohtaa Calliolassa

Suomen kovimmaksi kasvuyritykseksi valittu, digitaalisia mainospalveluja kehittävä ja tarjoava Kiosked vieraili jo toista kertaa Calliolassa. Kiosked World Camp on vuosittain koko henkilökunnalle järjestettävä tapahtuma, jossa rakennetaan yhteistä yrityskulttuuria ja juhlistetaan yrityksen suomalaisia juuria. Lähes 100 osallistujan tapahtuma vaatii myös fasiliteeteiltä paljon. Kioskedin Espoon pääkonttorilla toimistopäällikkönä työskentelevä Noora Suojansalo muistelee kartoittaneensa henkilöstötiimin kanssa sopivaa tapahtumapaikkaa pitkin rannikkoseutuja aina Helsingistä Naantaliin.

Olimme käyneet jo muutamassa kohteessa paikan päällä, mutta kun ajoimme Calliolan porteista sisään, tiesimme heti, että tässä se on! Calliolan uniikki miljöö ja kokonaisvaltainen elämyksellisyys on meidän tarpeisiimme aivan täydellinen.

Neljällä mantereella toimivassa yrityksessä on otettava huomioon monia kulttuuriin liittyviä asioita – myös tapahtumien järjestämisessä. People & Culture -toiminnoista vastaava Senior Vice President Berit Virtanen-Thewlis kertoo, että työntekijöistä löytyy 32 eri kansallisuutta, ja erityistoiveita on monenlaisia aina ruoka-aineista majoituksen järjestämiseen. 

Calliolassa olemme saaneet nauttia upeista ruoista, moneen taipuvista majoitustiloista, innostavista aktiviteeteista ja saaristolaistunnelmasta. Pelkästään näin ison ryhmän liikuttaminen aiheuttaa haasteita ja myös aikataulujen venymistä, mutta niin on venynyt Calliolan joukotkin. Kaikki on toiminut aivan loistavasti! Calliolan henkilökunnan hyvä kielitaito on meille iso plussa. He myös ymmärsivät hienosti hyvinkin erilaisia toiveita ja tarpeita, ja tekivät kyllä ihan kaikkensa meidän eteen. Missään kohtaa ei tullut tunnetta, että jokin asia olisi ollut hankalaa hoitaa tai järjestää.

Kiosked World Campin ohjelma rakennetaan yhteistuumin. Osa on Nooran ja tapahtumatiimin suunnittelemaa ja toteuttamaa, osa Calliolan tai heidän yhteistyökumppaneiden järjestämää. On tehty venematkoja, tiimityöskentelypisteitä luonnon helmaan ja ulkopelejä temppuratoineen. Tänä kesänä muun muassa merirosvoiltiin. Nooran mukaan maailman metropoleista paikalle saapuneille jo Calliola itsessään on ollut valtava elämys.

Monille on täysin uusi ja erilainen kokemus viettää aikaa puhtaassa ilmassa merenrannalla, luonnon ympäröimänä – ja niin, saatikka sitten suomalaisessa saunassa. Varsinaiseksi hitiksi onkin muodostunut meidän Sauna Personality -kisa, jossa voiton saa henkilö, joka on eniten osoittanut aito innostusta ja rohkeuttakin tämän suomalaisen perinteen parissa. Kisan voitto on molempina vuosina mennyt, kuinka ollakaan, ulkomaille!

Takaisin Jaa tämä

Sulje

eZ Publish | Site by Avenis