Berner Oy:n kosmetiikkaosasto vieraili Calliolassa ensimmäisen kerran vuonna 2001. Osasto järjesti tuolloin perinteiset kolmepäiväiset kesäneuvottelupäivänsä Calliolassa. Traditiona on ollut vierailla joka vuosi uudessa, erilaisessa paikassa ja miljöössä. Kosmetiikkaosasto teki kuitenkin poikkeuksen jo heti ensimmäistä Calliolan vierailuaan seuranneena vuonna.
Kahden perättäisten Calliola-kokousten jälkeen käytiin tutustumassa muualla, mutta nyt Berner on jälleen palaamassa Calliolaan. Bernerin kosmetiikkaosaston kesäneuvottelupäivien järjestelyistä vastaava konsulenttien henkilöstöpäällikkö Ann Broman on vilpittömästi iloinen rendez-vous:taan Calliolan kanssa.
- Aloittaessamme kesäkokouksen suunnittelua viime talvena, halusimme tietenkin kuulla myös mihin henkilökunta mieluiten lähtisi. Kaikkien ehdoton toive oli järjestää kokous Calliolassa. Eli sinne palaaminen tapahtuu selkeästi yleisön pyynnöstä.
Kosmetiikkaosaston kesäkokoukseen osallistuu aina koko henkilökunta. Mukavan yhdessäolon lisäksi tapahtumassa käydään läpi myös muun muassa seuraavan puolivuotisjakson aktiviteettejä. Kosmetiikkaosaston tuotevalikoimassa on yli 20 kansainvälistä tuoksu- ja kosmetiikkasarjaa, jotka myös asetetaan näytteille IdeaCallioon. Kaikkien sarjojen tulevan jakson tapahtumien läpikäynti vaatii tiukkaa aikataulua sekä sen ehdotonta noudattamista.
- Kun kyseessä on näin suuri ryhmä ja näin paljon asiaa, kaiken on toimittava. Jos jossain kohdassa lipsutaan, on edessä kaaos. Mutta meillä kaikki on toiminut loistavasti. Kaikki tapahtuu ajallaan, lounaista illallisiin. Ja aina on saanut apua henkilökunnalta, heti kun sitä tarvitsee. Calliolan ihmisethän ovat todellisia aarteita! Kaikki ovat ammattitaitoisia ja myös ylpeitä osaamisestaan. Sitä me todella arvostamme. Me kaikki koemme, että todella olemme Calliolassa heidän vierainaan.
Ann Bromanille toimivuus on yksi Calliolan avaintekijöistä. Kun kaikki toimii, sujuu järjestäjänkin kesäkokous astetta leppoisammin. Toimivuus koostuu monesta tekijästä, joista yksi on toki itseoikeutetusti henkilökunta. Muita Calliolan erityisiä toimivuustekijöitä ovat Bromanin mielestä onnistuneet kokousjärjestelyt, hyvä ruoka sekä majoitustilat. Vaikkei miljöö suoranaisesti olekaan toimivuuteen vaikuttava tekijä, se on kuitenkin tärkeä tunnelman luoja. Ja tätä kautta myös tilaisuuden toimivuutta edistävä.
- Calliolan eteen on nähty hirvittävästi vaivaa ja aikaa. Koko miljöö ja ympäristö huokuu rauhaa ja kotoisuutta. Calliolasta pidetään hyvää huolta. Ja sen nähtävästi kaikki aistivat ja siksi haluavatkin sinne uudestaan. Minähän voisin lähteä Calliolaan joka vuosi, mutta että näin kokevat kaikki muutkin! Siitä olen erittäin iloinen.
Takaisin