Kokouksia ja tapahtumia jo vuodesta 1997 Snappertunassa, Raaseporissa.
Calliola on harmoninen ja luonnonläheinen huolella toteutettu kokonaisuus yrityksille ja julkishallinnon organisaatioille. Calliola tarjoaa hyvin toimivat puitteet niin onnistuneisiin kokouksiin, koulutuksiin kuin henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.
Onnistuneet yritystapahtumat syntyvät kokonaisuudesta, jonka muodostavat rauhallinen ympäristö, toimivat tilat sekä laadukas palvelu. Calliolassa palvelun kehittämisen lähtökohta on aito ihmisistä välittäminen. Saaristolaisuus, kiireettömyys ja kodinomaisuus ovat Calliolalle ominaisia piirteitä. Calliola on tunnettu Calliola Spiritistä, jonka saavat aikaan asiakkaitamme rennolla ja lämminhenkisellä otteellaan isännöivä henkilökunta sekä ammattitaitoiset yhteistyökumppanimme. Taitava ja iloinen joukkueemme loihtii Sinulle ja ryhmällesi ikimuistoisia ja tapahtumarikkaita kokemuksia.