zoom out zoom in
Fin
Eng
Swe


Calliolassa on fiilis kohdallaan

Ammattimaisella asenteella tilaisuuksia järjestävä, TeliaSonera Finland Oy:ssä Customer Experience -osastolla työskentelevä, Group Manager Pasi Tolvanen järjesti 12 hengen kokouspäivät Calliolassa. Hän nauttii muiden työtehtäviensä lisäksi kokousten ja koulutusten organisoinnista ympäri Suomea. Calliolassa tällä erää ohjelmaan kuului mm. ryhmäharjoituksia, toisiin tutustumista ja rentoa yhdessäoloa. Yllätykseksi Pasi oli järjestänyt miesvoittoiselle porukalle Calliolan Karjalanpiirakat -kurssin, jonka aikana huumorista ei tullut loppua.

”Kokouspaikkaa valitessani pohdin ensimmäisenä kenelle olen tilaisuutta järjestämässä. Tämän jälkeen mietin paikan etäisyyttä, käytännöllisyyttä, muunneltavuutta ja toiminnallisuutta. Kriteereihini kuuluvat myös henkilökunnan toiminta ja se, kuinka kiinnostuneita he ovat tulevasta tapahtumasta ja tilaisuuden järjestäjästä. Calliolassa nämä kaikki seikat olivat kohdillaan”, Pasi toteaa.

Miljööllä on Pasin mielestä 150 %:n vaikutus kokouksen onnistumiseen. Tämän jälkeen tulevat muut kokoukseen liittyvät asiat. Majoituksella, hyvällä ruoalla ja erinomaisilla viineillä on myös merkitystä päivien onnistumiseen.

Paikka, jossa pääsee irti arkipäivänrutiineista, ihastutti ensisilmäyksellä

Ennen tilaisuutta Pasi kävi tutustumassa Calliolan miljööseen ja tiloihin. Vanha Päärakennus herätti hänessä tunteen, että tässä paikassa on mahdollisuuksia vaikka minkälaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Hän ihastui erityisesti Venevajaan, jossa näki siltä istumalta oman kokouksensa ja tunnelmallisen illallisen satoine kynttilöineen.

”Parasta oli, että Calliolassa onnistui ehdottamani ideat. Teidän kanssa oli todella hyvä tehdä yhteistyötä. Jos jotain ideaa ei voinut toteuttaa, annoitte siihen toimivan vaihtoehdon. Lämmin vastaanotto tutustumiskäynnillä vakuutti minut, että Calliola oli paikka, johon halusin tuoda ryhmäni”, Pasi tarinoi.

”Oli upeata huomata, kuinka sama formaatti jatkui internetsivujen tunnelmasta koko Calliolan miljöön läpi. Calliolassa vakuutuin täysin paikan tarjoamista mahdollisuuksista ja mielikuvani kohtasivat täydellisesti . Merihenkisyys, tilat, henkilökunta ja palvelut tekivät Calliolasta sellaisen, että se erottautui muista vastaavista paikoista”, Pasi muistelee.

Tulemme varmasti uudestaan

Calliolassa voi Pasin mielestä järjestää erityyppisiä tilaisuuksia, kuten johtoryhmien palavereita ja virkistystilaisuuksia, tiimihengen nostatuspäiviä ja organisaatioiden palkintomatkoja. Ympäristö antaa hyvät puitteet uuden kehittämiselle, joten kehittämispäivät ovat omiaan Calliolassa. Hän näkee paikan sopivan hyvin myös tunnelmallisten häiden järjestämiseen.

”Mielestäni Calliolaa kuvaa erityisesti sanat vapauttava, raikas, merellinen, motivoiva ja rentouttava. Calliolassa jokainen voi olla oma itsensä. Henkilökunnan ystävällisyys, luonnollisuus ja joustavuus äkillisiin muutoksiin loivat positiivinen fiiliksen tilaisuuteemme. Meillä oli koko ajan tunne, että henkilökunta todella välitti meistä, vaikka olivat huomaamattomissa. Vapautunut tunnelma loi olon, kuin olisi viettämässä lomaa. Kaikki oli enemmänkin kuin hyvin paikan päällä ja fantastinen illallinen kruunasi päivämme”, Pasi pohtii.

Pasi suosittelee Calliolaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea ja organisoida ikimuistoisia tapahtumia. Hän suosittelee järjestämään tilaisuuteen myös hieman vapaa-aikaa, jotta osallistujille olisi aikaa nauttia inspiroivasta miljööstä ja tunnelmasta.

”Tilaisuutemme aikana käsittelimme haasteellisiakin asioita, mutta ympäröivä fiilis sai asioihin positiivisen latauksen. Tapahtuman jälkeen lähdimme rentoutunein mielin kohti kotia. Matkan korvaa ehdottomasti fiilis paikan päällä. Calliola on kokous- ja koulutuspaikka, jossa järjestän varmasti tulevaisuudessakin tilaisuuksia.”, Pasi toteaa lopuksi.

Takaisin Jaa tämä