zoom out zoom in
Fin
Eng
Swe


Calliolassa järjestyvät kansainvälisten johtajien vaativatkin toiveet

Executive Assistant Soile Salo järjesti Calliola Conference & Event Centeriin erittäin vaativan kaksipäiväisen workshopin johtoryhmän jäsenille tammikuussa 2011. Ryhmän jäsenet kuuluvat kansainväliseen yritykseen, jonka pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Kansainväliselle ryhmälle etsittiin pitkään sopivaa paikkaa, joka täyttäisi kaikki ulkopuolisen fasilitaattorin vaatimukset. Listalla oli muun muassa valoisa, vähintään 120 m2 konferenssihuone, jonka keskellä ei saanut olla pilareita tai väliseiniä. Fasilitaattori vaati myös suorakulmion muotoisia tai pyöreitä pöytiä, suosituspituuksilla ja –halkaisijoilla.

TalvimaisemaCalliola

– Calliolassa ei edes hämmästelty vaatimuksia, eikä toiveita kyseenalaistettu. Kaikki järjestettiin ilman mitään ongelmaa, Salo kehuu.

Salo valitsi Calliolan kokouspaikaksi asiantuntevan ja joustavan myyntipalvelun sekä kollegoidensa suositusten perusteella, käymättä itse paikan päällä etukäteen.

– Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka joustavasti kaikki toimi. Viime hetken muutoksetkin onnistuivat itsestään selvästi, Salo kiittelee.

– Fasilitaattorikin soitti minulle vielä jälkeenpäin ja kehui paikkaa ja ympäröivää luontoa aivan ihanaksi. Palvelu oli ollut todella hyvää ja joustavaa.

Takaisin Jaa tämä